SYNOPSIS
Kesä alkaa, Aku saa ylioppilaslakin päähänsä, mutta edessä odottaakin
tyhjyys. Tyttöystävä, vanhemmat ja kaverit liukenevat pääkaupunkiseudulta
ja kesästä on tulossa tylsin ikinä. Kaikki muuttuu juhannuksena kun Aku
tapaa kauniin ja villin Julin puolityhjässä yökerhossa. Juli pummii Akulta
kyytiä Itä-Suomeen. Aku suostuu - tietämättä lainkaan mihin.
OHJAAJAN SANA
Oskari Sipola
Elokuu kertoo hämmennyksestä joka kohtaa nuorta miestä itsenäistymisen kynnyksellä. Se alkaa erään putken päättyessä - kouluvuodet ovat ohi, ja ylioppilaslakki on laitettu päähän. Opiskelupaikkaa pitäisi hakea, ja mennä armeijaan. Ennen näitä uusia velvollisuuksia päähenkilö Aku saa ensimmäisen palan todellista, omaa elämää, mitä hän on koskaan päässyt kokemaan. Tämä kesä on vauhdikas, räiskyvä, epätoivoinen ja samalla toivontäyteinen, ja se muuttaa Akua hänen loppuelämäkseen.
Ja tietenkin elokuva kertoo myös rakkaudesta - rakastumisesta, rakastamisesta, ja siitä ymmärryksen hetkestä, kun tajuaa, ettei tiedä rakkaudesta yhtään mitään.
Halusin tehdä elokuvan joka tuntuu kaikin tavoin tutulta, joka herättää katsojassa samanlaisen tunteen kuin hidas juopuminen puistossa kesäyönä, baariin meneminen ja sitten käveleminen kotiin kun aurinko alkaa nousta. Elokuvan, jonka jokainen hetki huokuu elämää, ja joka samaan aikaan muistuttaa meitä tuon elämän lyhyydestä ja ainutkertaisuudesta. Elokuu ei saarnaa, ei väitä eikä retostele. Se ei tarjoa yksinkertaisia ratkaisuja, vaan pikemminkin muistuttaa kevyesti siitä tosiasiasta, että me kaikki kysymme samoja kysymyksiä. Vuodesta toiseen pojat ja tytöt, miehet ja naiset yhtälailla.

|